tiistai 15. maaliskuuta 2011

Jotain uutta







































Tässä taas jotain aikaansaannoksia. Jotkut kuvat latautuivat itsepintaisesti väärään suuntaan, mutta josko näistä saisi hiukan käsitystä oppilaiden oivallisista ideoista ja hienoista toteutuksista.

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

4. luokkalaiset osaavat











Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille. Tästä se ahertaminen taas alkaa. 4.luokkalaiset olivat viimeistä kertaa tänä talvena tekstiilityössä, ensi viikolla he aloittavat teknisessä työssä. Viimeiset laukut valmistuivat, samoin kiva kauluri pakkassäihin. Nopeimmat ehtivät neuloa vielä hauskat maskotit tai kokeilla kudontaa. Kudontakokeilusta tehtiin avaimenperät. Tykkään oppilaiden ennakkoluulottomasta asenteesta annettuihin töihin - eikös olekin kivoja töitä! Kiitos teille iloisille ja reippaille 4.luokkalaisille - ei teiltä ainakaan intoa tai mielikuvitusta puuttunut!



Viimeisiä viedään lapasissakin.

perjantai 17. joulukuuta 2010

Viimeisiä valmistuneita

8.luokkalaisten tekemiä lapasia.


Vielä jokunen laukkukin tuli arvioitavaksi.



Virkattu vauvan peitto valmistui ennätysajassa. Joululahjaksi nimittäin.



Kaikilla seiskoilla on nyt itse tehdyt hupparit.






perjantai 10. joulukuuta 2010

On ahkeroitu

4.luokkalaisten kanssa ommeltiin kauppakassit. Kassien ompelussa kerrattiin ompelukoneen käyttöä, opeteltiin lukemaan työohjeita, mittaamaan, kääntämään ja ompelemaan päärmeitä. Myös silityraudan käyttöä harjoiteltiin.



7.luokkalaiset ompelivat itselleen hupparit.Hupparin tekemisessä harjoiteltiin kaavan valintaa,kaavan muokkausta oman mallin mukaiseksi sekä työohjeen seuraamista oma-aloitteisesti ja itsenäisesti. Huppareissa harjoiteltiin hupun tai kauluksen kiinnittämistä, vetoketjun, taskujen ja resoreiden ompelua itse suunnitellun mallin mukaisesti.












Osa 8.luokkalaisista neuloi lapasten sijasta Röllipeikot.He innoistuivat neulomaan nukkeja vapaa-ajallaan.



5.luokkalaiset tekivät joulukoristeiksi enkeleita ja tonttuja.




Lisää 8.luokkalaisten itsevärjätyistä kankaista ommetuja laukkuja.





5.luokkalaiset tekivät ballerinatossut, joissa harjoiteltiin aina oikein -neuletta ja neljällä puikolla pyöröneuletta.



9. luokkalaisten syksyn lankatyön tavoitteena oli opetella silmukoiden laskeminen neulevaatteesee ja valmistaa vaate. Tässä virkattu vauvan takki.



Tästä villatakista tekee todella suloisen siniset sydän napit.





Tässä villatakissa näkyy kaunis palmikkokuvio.





Pienelle siskolle tehty villapaita.Hihassa näkyy kauniina yksityiskohtana silmukoiden jäljentämisellä tehty sydän.




Kaulukseen tehty palmikkoresori näyttää kivalta.




8.luokkalaiset halusivat neuloa lapaset peukalokiilalla ja kapealla nauhakavennuksella.Lapasiin tehtiin myös kauniit kirjoneulokset.




Sivun päivitti Milla. Kiitos!

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Neulat tyynyyn

5.luokkalaisten hauskoja ja värikkäitä nuppineulatyynyjä.Nyt pysyy nuppineulatkin tallessa.